Lasketusta järvestä luomupelloksi - maankäytön muutoksia sotien jälkeen
Blogi nro 14/2022
Kevättulvia maakuntamme jokivarsilla on koettu aivan viime vuosinakin. Tosin tulvat ovat olleet vaatimattomia, jos verrataan niitä runsaan sadan vuoden takaisiin tulviin. Vielä 1900-luvun alussa kevättulva saattoi viedä koko heinäsadon suovineen ja latoineen mereen. Tuolloin peltoviljelyyn oltiin vasta siirtymässä ja karjanrehu niitettiin jokivarsien tulvaniityiltä.
Vesistöjärjestelyjä (järvenlaskuja) oli tehty jokivarsien järvillä jo 1700-luvun lopulla. Laskuilla tavoiteltiin luonnonheinää kasvavaa niittymaata. Järvenlaskut ovat olleet tärkeä osa maakunnan ympäristöhistoriaa. 1900-luvun alussa perattiin lähes pelkällä miesvoimalla jokia. Tuolloiset maataloustoimijat tiesivät, että vesiperäisten maiden onnistunut peruskuivatus olisi vaatinut valtaviemäreitä, jokien perkauksia ja järven laskuja. Maanomistajille kustannukset olivat liikaa.
Keväällä 1938 vesiperäisten maiden kuivatusta edistettiin monin tavoin, sillä kuivatustarpeet ja luettelo tärkeimmistä kuivatuskohteista tuotiin julki laajalla rintamalla. Elokuussa 1938 evästettiin pohjoisen kansanedustajia, että valtion määrärahoja piti olla kuivatusta varten riittävästi työttömyyskausia varten. Keskipohjalaisten aktiivisuus johti tulokseen. Vuoden 1939 valtiopäiville oli toivomusaloite Vaasan läänin pohjoisosien lisäämiseksi runkoviemäriverkostoon.
Välirauhan heinäkuussa 1940 eduskunta hyväksyi aloitteen. Jatkosota keskeytti peruskuivatushankkeen kahdeksaksi vuodeksi. Soistuminen ja vesihaitat pahentuivat. Pula elintarvikkeista ja tarve parantaa taloutta ja metsämaiden kasvukuntoa korostivat peruskuivatuksen merkitystä. Samoin siirtolaisten ja rintamamiesten asuttaminen, menetetyn pellon ja metsän korvaaminen uutta raivaamalla ja vanhan kasvua tehostamalla puolsivat peruskuivatuksen aloittamista.
Kuivatusalue alkoi Kokkolan eteläpuolelta ja jatkui Kemin tasalle. Alue oli viimeisen jääkauden jälkeisen maannouseman muodostama tasanko, oikeastaan allas, jonka vesitalouden saattamiseksi viljelyn ja metsän kasvatuksen vaatimalle tasolle ei riittänyt edes runkoviemäri- eli kanavaverkoston rakentaminen ja siihen liittynyt ojitus. Oli ruopattava kokonaan uutta jokiuomaa, kuten Vääräjoki Sievissä. Oli rakennettava alavimmille jokirannoille penkereitä, jotka pitivät joen uomassaan ja pumppaamoita, joilla vesi siirrettiin penkereiden takaa kuin hyllyllä virtaavaan jokiuomaan. Suunnitelmassa oli myös järvikuivioita, joihin raivattiin uutta peltoa sekä tekojärviä, joihin juoksutuksen tasaamiseksi kerättiin tulvavesiä.
Vihdoin, 12 vuotta vireillepanon jälkeen, hanke sai rahoituksen. Vuoden 1950 talousarvioon tuli ylimääräinen 500 miljoonan markan määräraha Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan peruskuivatustöitä varten. Kokkolan maanviljelysinsinööripiiriin palkattiin kolme uutta maanviljelysinsinööriä ja Oulun piiriin viisi. Sievin Evijärven järvikuivio on onnistunut esimerkki siitä, kuinka tulvaveden vaivaamista niityistä on saatu multavia luomupeltoja kuivatushankkeen avulla.
Anne Ruuttula-Vasari
Biovalley Finland
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius