$settings->get('email')]) ?>
Biolaakso

Fossiiliton tulevaisuus?

Blogi nro 3/2022

Ilmastokysymykset ovat viime vuosina olleet voimakkaasti myös tieteellisen tutkimuksen suunnannäyttäjänä. Energiatehokkuuden parantaminen, uudet vaihtoehtoiset polttoaineet ja toisaalta myös useiden yrityksien ilmoitukset siirtymisestä fossiilittoman tuotannon lisäämiseen ovat päivittäisiä keskusteluaiheita. Vetyä tullaan tarvitsemaan enenevässä määrin kemian teollisuudessa, mm. lannoitteiden valmistuksessa ja kemikaalituotannossa. Lisäksi keskeinen tulevaisuuden käyttökohde on vetypelkistys, jota jo hyödynnetään teollisesti mm. metallipulvereiden valmistuksessa.

Pitkällä aikavälillä energiantuotannon kestävät ratkaisut löytynevät vetyteknologiasta, ja vihreän vedyn tuottamisesta aurinkoenergiaan pohjautuvan valokatalyyttisen reaktion avulla. Tämä onkin eräs Oulun yliopiston vetyteknologian tutkimusalueista. Valitettavasti vihreän vedyn tuotanto sähköllä sitoo tällä hetkellä enemmän energiaa kuin sitä vapauttaa, ja tämän vuoksi tarvitsemme ns. siirtymävaiheen ratkaisuja vedyn tuotannolle.

Eräs potentiaalinen vaihtoehto on kokkolalaisen Hycamite TCD Technologies:n lanseeraama, pilotointivaiheessa oleva vedyntuotantoteknologia Kokkolan teollisuuspuistossa. Siinä metaania pilkotaan katalyyttisesti vedyksi ja kiinteäksi hiileksi. Teknologia on hiilidioksidivapaa, toisin kuin muut metaanipohjaiset vedyntuotantoteknologiat (kuten höyryreformointi tai kuivareformointi). Vedyn lisäksi prosessissa muodostuu hiiltä, jota voidaan hyödyntää mm. energianvarastoinnin sovelluksissa.

Professori Ulla Lassi
kirjoittaja on Oulun yliopiston soveltavan kemian professori Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa

Linkit:

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/631531