Biolaakso info

Biolaakson alue on luonnonvara-alan osaamisen ja yritystoiminnan ydinaluetta kattaen Kalajokilaakson, Lestijokilaakson, Perhonjokilaakson sekä Kokkolan ja Pietarsaaren seutukunnat. Keski-Pohjanmaalle on pitkän aikavälin kehityksenä sekä alueen vahvuuksiin perustuvana jatkumona syntynyt merkittävä luonnonvara-alan toimijoiden keskittymä. Vahva ja edelleen vahvistuva alkutuotanto maa- ja metsätaloudessa, toimiva logistiikka sekä monipuolinen jatkojalostusteollisuus sekä energiantuotanto tarvitsevat tutkimus-, kehitys- ja koulutuspalveluja, joita alueen organisaatiot tarjoavat. Samalla organisaatiot palvelevat luonnonvara-alaa koko Suomessa.

Biolaakson kemian ja biotalouden teollisuus ja osaamiskeskittymä on toimiva esimerkki elinkeinoelämän, tutkimuksen, innovaatiotoiminnan ja koulutuksen keskittymästä, joka luo erinomaiset puitteet uusiin innovaatioihin perustuvalle teollisuudelle. Alueella on ainutlaatuinen osaamisprofiili epäorgaanisen kemian ja biotalouden rajapinnassa. Toiminnan ytimessä ovat luonnonvarojen ja kestävien prosessien kemian tutkimus sekä jalostustoiminta.

Alueella toimivat korkeakoulut, tutkimuslaitokset sekä kehitysyhtiöt tukevat niin Kokkolan suurteollisuusalueen kuin koko maakunnan luonnonvara-alan koulutus- ja tutkimustarpeita. Ketterä toimijaverkosto mahdollistaa älykkään luonnonvaratalouden tuloksekkaan ja kestävän kehittämisen. Monipuolinen toimintaympäristö mahdollistaa luonnonvarojen korkean lisäarvon prosessointiin ja arvoketjuihin perustuvan uuden yritystoiminnan konseptoinnin ja kehittämisen. Innovaatiotoiminnan ja kasvun tueksi muodostettu Biolaakson neuvottelukunta, johon on kutsuttu biotalousalan vahvoja asiantuntijoita ja vaikuttajia mm. Maa- ja metsätalousministeriöstä, Kemianteollisuus ry:stä ja Luonnonvarakeskuksesta.

 

suomi

Liitetiedosto: